Mikä kumma kantaa ihmisiä tämän harmauden yli kohti joulua? Tätä pohdin viikolla oman
kuoroni harjoituksiin rientäessäni, Aleksin mukulakivillä tarpoessani ja marraskuun usvankiertyessä ihmisjoukkojen ylle. Jotain sellaista, mikä ylittää ajat ja paikat. Jotain sellaista, mikä
on meille kaikille yhteistä.
Kuorolaulajana ja kuoromusiikkia kuuntelevana itselleni aivan erityinen merkitys on
kirkkomusiikilla, ja siinä jatkumossa Johann Sebastian Bach on alati läsnä. Bach merkitsee
kantaateillaan ja oratorioillaan koko vuoden, ja juuri nyt on Jouluoratorion aika!
Kuulin Bachin Jouluoratorion ensimmäisen kerran kauan sitten koulutyttönä 1967 Cantores
Minoreksen esittämänä Helsingin Tuomiokirkossa. Olin myyty. Trumpettien ja patarumpujen
siivittämä alkukuoro Jauchzet, frohlocket, auf, preiset die Tage teki minuun lähtemättömän
jäljen.
Viime vuosina Kallion Kantaattikuoron ja Tommi Niskalan esittämästä Jouluoratoriosta on
muodostunut itselleni jo perinne. Ääriään myötä täynnä oleva kirkko, kuorossa laulavat
läheiseni, upeat solisit ja loistava akustiikka tiivistävät kuuntelukokemusta. Kirkon syviin
penkkeihin on turvallista vajota ja antaa musiikin syttyä.
Lauantaina 10. joulukuuta 2016 Kallion Kantaattikuoro esittää jälleen tämän suurenmoisen
teoksen ja jatkaa hienoa oratorioperinnettään. Rientäkäämme sitä kuuntelemaan!
Teksti: Elise Tarkoma
Kirjoittaja on helsinkiläinen kuorolaulun harrastaja
Kuvat: Keijo Saaristo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti