Tarkastelemme kotiseutua hieman yli metrin korkeudelta, katukivetysten päällä tasapainottelevien ja
taukoamatta pysähtelevien perspektiivistä – kiinnittäen huomiota 7- ja 4-vuotiaan mielestä olennaisimpaan.
Kaupoista ja ravintoloista:
”Ihania pukuja. Minkä sä valitset? Mä otan ton valko-pinkin.”
(Suomen Tanssitarvikkeen näyteikkuna Aleksis Kiven kadulla)
”Aika tylsää, on kuolleita kaloja ja yläkerran kahvilassa pienet penkit. Mutta hyviä leluja!”
(Hakaniemen Kauppahalli)
”Ne on parhaat, kun on leikkipaikat. Paitsi Rossossa se ruutu on aina varattu.”
(Alppilan kirkon brunssi ja kahvila, Helsinginkadun Hesburger, Ympyrätalon Rosso ja Porvoonkadun Weeruska)
”Siellä voi lukea Tupu Pupunaa.”
(Fleminginkadun Cella)
”Kivaa kun saa vaarin, ukin tai mummin kanssa aina herkkuja.”
(Karhupuiston Bergga ja IPI Kulmakuppila, Kaarlenkadun Cafe Cardemumma ja Tokoinrannan Piritta)
Jopa luonnonihmeitä löytyy:
”Mä tiedänkin, missä puussa on kolo, jossa oli kerran myyrä piilossa.”
(Brahen leikkipuisto)
”Siellä on lumessa pupun jälkiä, tosi isoja. Pupun jäljet tunnistaa siitä, kun on aina yksi, yksi ja sitten kaksi.”
(Aleksis Kiven koulu)
”Hiirileikki (=kirkonrotta) siinä kentällä on kivaa. Ja koiriakin näkyy.”
(Leninin puisto)
Arvioivia kommentteja keräävät myös huvitukset:
”Se on maailman paras! Panoraama ja Kingi nukkuu nyt ja lepää kesää varten.”
(Linnanmäki)
”Kirjasto on hyvä ja se täti sanoi, että siihen pojan patsaaseen SAA koskea.”
(Kallion kirjaston lastenosasto)
”Siellä kuuluis Antti Tuiskuakin, jos meitä joskus vaan vietäis sinne…”
”Oon painanu aivan liian pitkää päivää. Nii mä oon ihan et paadippapiidipaadi…”
(Brahenkentän tekojäärata)
No se Antti Tuisku kuuluu tarvittaessa parvekkeellekin.
Mitään emme siis kaipaa. Täällä on kaikki.
Vuokko Hurme (teksti) on kalliolais-alppiharjulainen ruuhkavuosia elävä äiti, taidekasvattaja ja kirjoittaja.
Kuvat: Anu Rask
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti