3.2.2016

Kirkkopolitiikkaa blogissa, osa 3: Vastuuta ei saa ulkoistaa – tai omia

Kirkossa tehdään molempia: vastuuta ulkoistetaan – ja omitaan. Seurakunnan jäsenenä on helppo ulkoistaa Kristuksesta puhuminen niille, joille siitä maksetaan. Helppo ajatella, että riittää kun maksaa hyvillä mielin kirkollisveroa ja uskoo yksityisesti omalla tavallaan. Siis rukoilee ehkä joskus silloin kun elämässä on vaikeaa. Muuten voikin huoletta kävellä avuntarvitsijoiden ohi ja vältellä kiusallisia keskusteluita uskosta.

Kirkon työntekijänä on helppo omia vastuu. Omalla porukalla pohditaan, kuinka kirkon toiminnoista saataisiin houkuttelevampia ja miten jäsenyyttä tuettaisiin niin, että se suuri enemmistökin kokisi sen merkitykselliseksi. Ja kun joku uusi osoittaa kiinnostusta käyttää aikaansa, mietitään työntekijöiden kesken, mahtuisiko kirkkokahveille vielä yksi kahvinkaataja tai mihin muuhun tehtävään hänet voitaisiin ohjata. Työntekijöillehän on asetettu velvollisuus tietää ja osata rakentaa seurakuntaelämä sellaiseksi, että se parhaiten palvelee kaikkia.

Sekä työntekijät että aktiiviseurakuntalaiset unelmoivat uskon yhteisöstä, joka kasvaa kasvamistaan ja täyttää lopulta kaikki kirkon tilat ja toiminnot. Yhteisöhaavetta lähestytään kuitenkin väärällä tavalla. Se yritetään keinotekoisesti rakentaa erilliseksi todellisuudeksi ihmisten elämästä. Ihmisiä houkutellaan tulemaan ja sitoutumaan meidän sisäpiirin kehittämiin juttuihin. Tutkimustulosten pohjalta yritetään muokata oma juttu vastaamaan ihmisten kaikenlaisiin tarpeisiin ja unohdetaan oma ydinsanoma. Ja tietysti petytään kun uudet hienot strategiat tuottavat kovin vähän uusia sitoutuneita jäseniä.

Mitä jos vaihdettaisiin näkökulmaa?

Entä jos työntekijöiden ei tarvitsekaan selvitä kaikesta yksin? Entä jos lakataan ulkoistamasta diakonia ja Jeesuksesta puhuminen palkkaa saaville ja tehdään kirkon ydinasioita yhdessä? Ja entä jos työntekijätkin näkisivät seurakuntalaiset palvelukohteiden sijaan yhteistyötovereina?

Se yhteisö, josta haaveillaan, on jo olemassa. Jokainen kirkon jäsen kuljettaa mukanaan koko kirkkoa kaikessa, mitä elämässään tekee. Auttaessaan pakolaisia, lohduttaessaan läheisiään ja puhuessaan uskostaan omaan piiriinsä kuuluvien kanssa, meistä jokainen edustaa kirkkoa. Valitsemme joka päivä tavan, jolla vaikutamme kirkon eli meidän kaikkien kirkon jäsenten tulevaisuuteen. Ja samalla on tietysti hyvä ja ehkä lohdullistakin muistaa, että viime kädessä varsinainen vastuu on ihan muualla. Jumala yksin vaikuttaa uskon maailmassa.  Tosin välineinä Jumala käyttää meitä.  Jäinkin miettimään, miten minä edustin kirkkoa tänään. Entä sinä? Entä huomenna?




Mariella Asikanius
Kirjoittaja on töölöläistynyt kalliolainen, joka vaikutti pitkään seurakuntaneuvostossamme. Hän on ehdolla kirkolliskokoukseen ja hiippakuntavaltuustoon. Mariellan vaalisivut Facebokissa löytyvät täältä: https://www.facebook.com/Mariella-kirkolliskokoukseen-1633606123555436/ 



***

                KIRKKOPOLITIIKKAA BLOGISSA,
                OLKAA HYVÄT!

                Kallion kulman blogissa paneudutaan seuraavan parin viikon aikana kirkon vaaleihin. Kirkolliskokoukseen ja hiippakuntavaltuustoon äänestetään helmikuussa uusia jäseniä. Äänestää saavat papit ja seurakuntien luottamushenkilöt. Päätettävät asiat koskevat meitä kaikkia. Selvitetään, mistä oikein on kyse!

***

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogiarkisto