16.12.2015

Kallioon, kukkulalle






Asun putkiremonttia paossa Papistontalossa Suonionkadulla. Kun tiesin, että remontti tulee, toivoin pääseväni evakkoon juuri tänne. Jokin tässä kaupunginosassa kiehtoi ja nyt voin sanoa, että vaistoni oli oikeassa. Olen viihtynyt erittäin hyvin. Kuten Instagram-tilinikin todistaa, rakastan Kallion katutaidetta: tarroja, graffiteja ja tämän kaupunginosan arkkitehtuuria. 

Pappeuteni on kestänyt vasta puolitoista vuotta, mutta merkittävän osan sen keskeisistä hetkistä olen kokenut juuri Kallion seurakunnan alueella. Ehkä ikimuistoisimpana hetkenä on Alppilan kirkolla Marjaana Toiviaisen ideoimassa tapahtumassa vietetty joulu. Kallion kirkko on myös melkeinpä kotikirkkoni.

Pappina ja kirkollisiin medioihin erikoistuneena tuottajana uskon, että juuri Kalliossa luterilaisen kirkon tulevaisuus uhkineen ja mahdollisuuksineen tulee iholle. Uuden tekeminen ei ole todellakaan helppoa, mutta täällä uusia avauksia kirkon työtavoissa tuntuu syntyvän yllättävän usein. Innostava ja mediahuomiossa kylpevä kirkkoherra ansaitsee kiitoksen, mutta rohkenen väittää, että Kalliossa on poikkeuksellisen hyvät työntekijät papeista allekirjoittaneen monesta pulasta pelastaneisiin suntioihin. Tämäkin blogisivusto kertoo sitoutuneiden ja osaavien vapaaehtoisten suuresta merkityksestä. Potentiaalia on, mutta toki myös haasteita.

Kalliossa on yksi maamme alhaisimmista kirkkoon kuulumisluvuista, silti juuri täällä kukoistaa luterilaisuuden ulkopuolellakin monipuolinen ja elävä kristillinen seurakuntakulttuuri. Esimerkkinä vaikkapa Suur-Helsingin seurakunnan elävä ja kasvava yhteisö, jolta meillä luterilaisilla olisi esimerkiksi sosiaalisen median hyödyntämisessä paljon opittavaa. 

Miksi kristillisyys kukoistaa Kalliossa? Väitän, että jäsenmäärän lasku on herättänyt meidät toimintaan. Kristinusko on pohjimmiltaan vastarintaliike, jonka yhteisöllinen voima perustuu juuri alakynnessä olemiseen ja heikossa asemassa pyristelevän lähimmäisen huomioimiseen. Minusta avain on ihmisten kohtaamisessa, rinnalle asettumisessa ja lähimmäisten palvelemisessa.

Välttelyn ja byrokratiaan hautautumisen aika on ohi. Meidän tulisi keskittyä toimimaan ja välittämään Nyt on korkea aika nostaa katse maasta taivaaseen ja samalla omasta navasta lähimmäisen silmiin. Muutos ei ole helppo, mutta Jumala pitää huolen hulluistaan, jos ei pidä, on viimeisen seurakuntalaisen viimeinen palvelus sammuttaa valot poistuessaan komeasta kirkostamme.

”Hiljaisen menneisyyden opit ovat riittämättömiä myrskyisessä nykyhetkessä. Tämä tilanne on täynnä vaikeuksia ja meidän on kasvettava sen mukana. Koska tilanteemme on uusi, meidän on ajateltava uudella tavalla ja toimittava uudella tavalla. Meidän tulee rikkoa vanhan lumous ja siten pelastaa maamme.”
— Abraham Lincoln​







Teksti ja kuvat: Jan Ahonen
Kirjoittaja on Valomerkki.fi:n tuottaja ja mediapastori. 
Tammikuussa ilmestyy hänen osaltaan kirjoittama Somempi seurakunta – sosiaalisen median opas. 


Instagram: janerik 1897, Twitter: @janahonen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogiarkisto